Tänään tapahtui ihme :) Nimittäin Mitzun tunnari onnistui :) Ei väärien tökkimistä, ja oma löytyi kertahaistelulla. Jee, se on sittenkin mahdollista! Hyvä Mitzu :) Mitzun kanssa käytiin pitkä lenkki, johon yhdistettiin käynti agility-kentällä, koska olen luvannut, että Mitzu osallistuu perjantaina agility-näytökseen. Piti käydä testaamassa, muistaako se vielä esteet. Kyllä se sen verran muistaa, että niillä voi näytökseen osallistua. Ja huomenna puolestaan osallistutaan Rovaniemellä toko-näytökseen. Tai Mitzu osallistuu, mutta ehkä Jettakin käy näyttämässä luoksetulon tai jotain, jos paikka tuntuu olevan sopiva.

Aamusella otettiin kake-orientaatiota sisällä (liian innokas, kannattaa valita tosi rauhallinen hetki) ja aivan pieni pätkä namiseuruuta. Yritän hakea käden oikeaa paikkaa ja sopivaa nopeutta, ettei Jetta pomppisi ja poikittaisi. Aamupäivällä ohjelmaan kuului myös pieni metsälenkki ja Jetta menee edelleen huolestuttavan kauas. Lisäksi siihen on tullut mukaan pientä uhman poikasta, sillä kun Jetta katsoi minua, kutsuin sitä (yleensä on tullut luo), se vain katsoi minua ja lähti juoksemaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Tyly juttu, kun toisaalta haluaisi antaa pennun juosta myös vapaana, mutta toisaalta, tuosta voi äkkiä syntyä vaaratilanne, kun sitä ei saa luotettavasti tulemaan luo.

Se agility-kentällä vierailu oli tuloksellinen myös sen vuoksi, että huomasin siellä olevan toko-hyppy esteen. Hieno homma, sillä sellaista meillä ei toistaiseksi olekaan ollut käytössä. Kun olin reenannut Mitzun kanssa, Jettakin sai tehdä pikku treenin, kun oli päässyt paikalle autokyydillä :) Namiseuruuta (harmi kun videokamera ei toimi, haluaisin nähdä, miten Jetta liikkuu ja miten sitä pomppimista saisi vähemmäksi) ja lisäksi otettiin "metallinouto", josta olin aikonut palkata namilla, mutta eipäs Jetta tuonutkaan kapulaa takaisin (eli lelu olisi ollut luultavasti parempi palkka!). Piti käydä hakemassa metsku Jetalta, mutta hyvä juttu kuitenkin, että ottaa sen mielellään suuhun ja kantelee sitä mielellään. Se lienee tärkeintä tässä vaiheessa. Lopuksi vielä luoksetulo (tuli kovaa), palkaksi lempilelu ja pienet revitykset vielä. Sitten Jetta sai hetken juoksennella reenipaikan ympäristössä. Mitzu ei moisista juoksenteluista piittaa, mutta toisaalta, antaa kyllä pennun olla omissa oloissaan, kunhan se ei tule Mitzun päälle hyppimään.