Tänään Länsi-Rajan Kennelkerho järjesti mätsärin, jossa olin hommissa. Mitzu teki siellä agility- ja toko-näytöksen ja Jettakin teki aivan pienen toko-näytöksen :) Ohjeistin kuuluttajaa kertomaan, miten tärkeää on touhuilla pennun kanssa kaikkea yhdessä aivan pienestä pitäen, Jettakin kun on vain rapean kolmen kuukauden ikäinen :) Ilmoittautuneita oli mukavasti, ja koko illan hommahan se sitten oli. Mitzun "agilitynäytös" oli se, että se teki lähinnä yksittäisiä esiteitä ja lisäksi pari estettä peräkkäin. Seuraavalla "erätauolla" oli toko-näytösten vuoro. Jettakin teki pari juttua: sivulletuloja (hyviä, napakoita, ei ottanut häiriötä yleisöstä eikä muista koirista!), luoksetulon (palkkana lelu, tuli kovaa :) + pieni vetoleikki, metalliesineellä noudon (haki hienosti, mutta kun olisin palkannut lelulla vauhdista, ei olisi halunnut vaihtaa metskua leluun :) ja pikku hömpöttelyn jälkeen merkki lelun kanssa. Uskomattoman hieno ja rohkea ja keskittyväinen pentu! Hyvä Jetta! Jetta sai olla myös jonkun aikaa kehän liepeillä oleskelemassa ja tarjoili aika aktiivisesti itsekseen katsekontaktia. Ei välittänyt pahemmin muista koirista ja muutamia ihmisiä pääsi moikkailiemaan. Kaikki ihmiset olivat Jetan mielestä kivoja ;)

Mitzu tekikin sitten kehätreenin, nyt kun siihen oli mahdollisuus. Vain paikallolot ja idari jätettiin väliin. Mitzu oli vähän väsyneen oloinen eikä ollut aivan parhaimmillaan. Tosin oli haukkunut tuota ennen autossa jonkin aikaa, kun täytyi laittaa se autoon Jetan jutun ajaksi. Tuo vain pisti miettimään, jaksaakohan Mitzu hyvin sitten SM:ssä, kun se on kuitenkin aika rankka päivä. Liikkeet sinänsä meni ok, seuruun kontaktia yleisö oikein ihaili, luoksetulon otin suorana, ja Mitzu selvästi odotti pysähdyksiä (hidas), ruudussa kävi sama kuin usein viime aikoina eli korjasi juoksulinjaa vasta juuri ollessaan ruudun lähellä, ja Mitzu muuten myös törmäsi suoraan päin rengasta agi-jutussa. Ohjatussa haettiin oikea, se oli hyvä! Hyppynoudossa heitin kapulan sen verran kauemmas esteestä, että Mitzu ei meinannut sitä ensin löytää. Ja kun löysi, ei olisi enää hypännyt takaisin, vaan kiertänyt esteen eikä edes toinen hyppy-käsky auttanut. Menin sitten vastaan esteelle ja heitin uudestaan, ennen kuin se ehti esteen väärälle puolelle ja sitten se muisti hypätä takaisin tullessakin :) Tunnari Mitzuksi ihan ok, yhtä väärää tökkäsi ensin ja kaket meni hyvin (palkka oli takana).

Oli kyllä kiva, mutta rankka päivä koko perheelle :) Illalla oli kotona hiljaista :)