Iltasella lähdettiin reenaamaan koulun kentälle. Ensin Mitzu otti idarin, joka meni muuten hyvin, mutta meinasi ennakoida maahanmenoa liikkeenohjaajan käskystä. Ruutu meni hyvin, löysi tällä kertaa jopa ne punaiset merkkikartiotkin ilman ongelmia. Ohjatussa oikea, meni hyvin. Lopuksi vielä tunnari, joka sekin meni hyvin (no kuinkas muutenkaan, oltiinhan sentään reeneissä eikä kisoissa).

Sitten pääsi Jetta hommiin. Virtaa oli paaaljon. Sivulletuloja ja palkkausta sivullaolosta. 1-2 askeleen seuruita namilla. Namiseuruuta ympyrällä, pysyi hyvin lähellä ja kiinni namissa. Mitzun jäljiltä oli ruutu kentällä, joten laitoin huvikseni sinne kosketusalustan keskelle, vaikka en todella uskonut, että Jetta sitä vielä osaa. Pari onnistunutta kosketusta ruudun keskelle, mutta sitten vauhdin hurma vei voiton ja Jetta lähti huitelemaan jonnekin. Täytyy reenata alustaa vielä lisää sisällä.

Tunnarinkapulan piilotusta otettiin. Juoksi hyvin kapulalle, löysi ja lähti palauttamaan nätisti, mutta sylkäisi kapulan pois suusta pari metriä ennen minua. Eipä se haittaa, mutta pitää varoa, ettei tuosta tule tapa. Istu-seis-istu kake-vaihtoja otettiin. Seisahtumisleikkiä narupallon kanssa. Jetta kulkee minun etuvasemmalla, mutta eipä siinä toistaalta seuruuta harjoitella. Kääntyy heti taakse päin, kun käännyn heittämään palloa. Ehkä pitää kohta alkaa odottaa hetki, ennen pallolle vapauttamista. Muutama toisto otettiin ja Jetta toi kivasti narupalloa takaisin, mutta sitten ei enää malttanut, vaan lähti viillettämään pallon kanssa  ympyrää. Lopuksi otettiin vielä luoksetulo, josta narupallopalkka vauhdissa. Hyvin meni.