En ole viime päivinä saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi koirien kanssa, lenkkejä lukuun ottamatta... Eilen sentään vähän reenattiin, mutta sekin oli vasta pimeän jo tultua. Käytiin koulun kentällä ja Mitzu otti kaket, idarin ja tunnarin. Tunnari meni tällä kertaa tosi varmasti ja hienosti! Jee, se siis voi oikeasti joskus onnistua! :D Tosin haettiin lisää rimaa ja tehtiin uusia kapuloita, lieneekö tuolla ollut osuutta asiaan. Ei ainakaan ollut mitään vanhoja hajuja niissä. Sitäpaitisi oli pimeä, joten Mitzun oli pakko haistella löytääkseen kapulat ;)

Jetta sitten kunnostautui vonkumalla äänekkäästi reenien aikana autossa, jolloinka tuumasin, että tuollaisella käytöksellä ei pääse reenaamaan ollenkaan ja niin ajettiin kotiin. Kotiin tultuamme Jetta oli rauhoittunut ja hiljentynyt, joten otettiin pihatokot, tosin nekin pimeässä. Tai ei aivan pimeässä, sillä olemme saaneet yhden ulkovalon toimimaan ;)

Jetta otti ensin vauhtihommia, eli pienen leikin jälkeen luoksetuloa lelupalkalla, metallinoudon, jossa korjasi itse palautuksen perille asti, kun ei lelua muuten näkynyt. Tunnarikapulaa en piilottanut, koska se joutui joka tapauksessa etsimään sen nenällään pimeässä. Siitäkään en antanut namia, ennen kuin toi kapulan perille asti. Sitten lopuksi pienet seuruut, eli kontaktia, askeleita ja namiseuruuta. Sitten vain otettiin loppuleikit, ja Jetta oli ihan että: höh, tähänkö tämä nyt loppui?