Tänään saatiin taas pitkästä aikaa aikaiseksi reenata kunnolla. Ajattelin, että Jetta hyppii seinille, ääntelee eikä mistään tule mitään, mutta Jetta yllättikin positiivisesti! :) Se teki hommia tosi hyvin ja aivan hiljaa!

Kimppareeni siis hallilla. Ihan ekaksi esittelin ylpeänä reenikaverille, että Jetta osaa nyt tulla sivulle ilman nami- tai käsiohjausta! Jee :) Metallinoutoa otettiin, ensin vauhtinouto, sitten kapulan eteentuomista, joka ei onnistunut, kun Jetta yritti tulla kapulan kanssa koko ajan sivulle ;) Sivulle on nyt siis in! :) Piti ottaa muutama eteenistuminen ilman kapulaa ja sitten onnistui taas kapulankin kanssa. Lopuksi vielä kerran vauhtinoutona. Rutuunlähetys meni hienosti, nopeasti ja keskelle ruutua, niin otettiin vain yhdesti.

Yhden kerran estehyppy, hyvin meni, pallo avustajalta esteen takaa. Tunnarin piilotus ei meinannut onnistua, kun viime kerrasta on mennyt niin kauan. Lopulta huomasi etsiä kapulaa, mutta ei tuonut sitä, kun olisi vain juossut palkalle. Toihan se sen kapulankin sitten.

Liikkeestä seisomista, jossa Jetta oli varma, että palkka on jossain takana, ja yritti syöksyä aina sinne, kunnes uskoi, että palkka tulee kädestä. Harjoiteltiin myös seisomassa pysymistä, hyvä! Istu – seiso –istu kakevaihtoja, jotka menivät ihan ok. Lopuksi vauhtiluoksetulo.

Jetta yllätti ainakin minut ja varmasti itsensäkin toimimalla tänään reeneissä ylihienosti :)

Tänään käytiin myös retkellä ja erikseen illalla vielä reenin jälkeen uimassa kylän pinnassa olevalla lammella, joten Jetta pääsi tänään kahdesti uimaan. Kuuma on! Viilenispä pian…