Tänään Jetan kanssa reeniä pitkästä aikaa. Mukana hallilla Annika ja Molla sekä Maija ja Maaru.

Jetta aloitti. Koska tiesin sen olevan (yli)täynnä virtaa, otin alkuun pientä leikkiä, noutoa ja ruutua. Noudon eka kerralla perille asti, ja ai että se oli hieno!!! Toisen kerran vauhtinoutona ja sekin hyvä. Yksi ruutuun lähetys. Ei mennyt alustalle asti, mutta koska oli ruudun keskellä, palkkasin pallonheitolla. Tämä siis oli vasta valmistautumista varsinaiseen treeniin.

Seuruutreeniä, tarkoituksena ottaa hieman pitempää matkaa. Aluksi palkkasin perusasennosta, sitten otin muutamia askeleita suoraan, muutama käännös, namilla avustaen pieni juoksupätkä. Luullakseni ihan ok seuruuta. Ainakin kerran lähti takapää tulemaan ulos, mutta muuten ihan ok.

Liikkeestä seisahtuminen ei onnistunut. Ilman liikettä suurin osa seisahtumisista ok, paitsi väillä tarjosi istumista, mutta liikkeen kanssa ei oikein onnistunut. Muutaman kerran seisahtui liikkeen tapaisesta ja karkasi heti välittömästi ruutuun läppäämään alustaa. Sen jälkeen koko liikkeestä seisahtuminen ei enää onnistunut. Otin sitten vain seisomisia ilman liikettä. Ei ole vielä näköjään valmis yhdistettäväksi liikkumiseen.

Maahanmenoja otin ilman liikkumista, ne olivat hyviä.

Luoksetulon otin ensin loppuun asti, paitsi että Jetta ei tullut (sivulletulokäskyllä) eteen eikä sivulle vaan jotain siltä väliltä. Avustettuna tuli sivulle asti. Lopuksi vauhtiluoksetulona.

Hyppyä en ottanut ollenkaan, kun se on vielä niin kesken. Nyt kun kotona on hyppyeste, pitää alkaa sitä reenata.

Välissä treenasivat Molla ja Maaru, jotka kummatkin ovat tosi hienosti edistyneet!

Lopuksi paikallamakuu. Jetalla häiriöiden treenaaminen vaatii vielä PALJON työtä. Kun otin Jetan siihen paikkamakuuseen muiden koirien viereen, se meni ihan sekaisin toisten koirien läsnäolosta. Komensin sen kuitenkin maahan, laitoin namikipon nenän eteen ja seisoin vielä varmuuden vuoksi hihnan päällä itse Jetan edessä jotain metrin päässä, ettei varmasti ainakaan pääse mihinkään siitä livistämään. Aika hvyin Jetta siihen sitten rauhoittui, ja annoin välissä nameja. Häirötä, häiriötä, häiriötä pitäisi reenata ja paljon! Jos vaikka menisi hallille näyttelytreenien aikaan reenailemaan sivustalle tai vaikka vain olemaan sinne paikalle.

Kiitoksia reeniseurasta tytöille! :)