Oli pakko lähteä illalla reenaamaan, kun oli huono omatunto reenaamattomuudesta. Syy se on seki.

Hallilla itekseen. Aloitettiin noudolla. Ensin nostaminen, toi hyvin, vaikkakin piti kapulaa takahampaissa. Toinen oli heitto, varasti kahdesti kapulan perään ja yritti tuoda suoraan sivulle. Taisi olla joku neljäs yritys sitten, joka onnistui.

Kiertoja yritin ottaa ensin ruutumerkkikasan ympäri, mutta ei onnistunut, kun olisi halunnut vain seisoa merkin vieressä kuin ruudussa, joten kierrätytin isompaa törppöä. Siinä kierrot menee tosi hienosti ja osaa oma-aloitteisesti etsiä törpön. Yksi luoksetulon seisahtuminen (hyvä!), yksi eteenistuminen (edelleen käsiohjaus, miten pääsen siitä eroon?!) ja vielä vauhtikiertoja.

Kakejumppaa - seisomisia, istumisia, maahanmenoja. Täytyy muistaa palkata myös asennoissa olemisesta, ettei Jetta ala vaihdella niitä yhtenään. Peruuttaa edelleen jonkin verran ja välillä arvailee asentoja väärin.

Seuruuharjoituksen otin vähän pidemmän. Harmi kun ei ollut avustajaa, minulla oli sellainen tuntemus, että Jetta oli vähän liian edessä, mutta en ole varma. Ensimmäistä kertaa harjoiteltiin peruuttamista.

Lopuksi otin luoksetulon, joka ei ollut kyllä mikään huippu, mutta en jaksanut alkaa hinkata. Nimittäin yritin saada Jetan kaukana maahan, että oisin saanut siitä otettua luoksetulon, mutta se ei näköjään osaa vielä mennä kaukana maahan. Kun vihdoin meni, olitiinkin niin lähellä hallin seinää, ettei siinä monta metriä ollut tilaa. Joo, seuraavalla kerralla paremmin.