Ei ehitty tänään reenaamaan, mutta lenkkeilty on siitäkin edestä. Aamulenkki oli vielä normaalin rajoissa, mutta toisesta lenkistä en ole niin varma. Kierrettiin saarta, jonka ympäri tulee kai viitisen kilometriä. Lunta oli tullut lisää, eikä kunnon jälkiä, joita pitkin olisi voinut kävellä, löytynyt mistään. Jatkoin matkaa ja ajattelin, että tulee se jälki sieltä. Ei tullut. Hiki päässä tuskaantuneena tarvoin hangessa ja päätin oikaista saaren läpi ja lyhentää lenkkiä.... Paitsi että onnistuin jotenkin sotekmaan suunnat saaressa (puoliumpihangessa sielläkin tietty) ja päädyin takaisin vain vielä kauemmas. Huh, että sellainen lenkki. Mukana oli vain Jetta. Vietimme yhteistä laatuaikaa. Että sellaista laatuaikaa, mutta kyllä oli Jettakin reissun jälkeen väsynyt.

Pyry lähettää kuvan myötä terveiset ukille. Testasi isojen poikien turvaistuinta autossa eka kertaa.