Jetta oli jostain syystä tänään ihan tosi taitava ja vauhdikas ja ihana ;) Varmaan valmisteli johonkin tulevaan pettymykseen, niin kuin tapana on ollut :D Kahden koiran kanssa kimppatreenissä hallilla. Otin huomisen jututkin tänään, niin ei tarvi huomenna reissussa ressata reenistä, jos ei oikein ole paikkaa ja aikaa. 

Seuruu. Ai niin, tämä ei ollutkaan niin huippu, alkoi yhtäkkiä edistää ja kulkea missä sattuu, korjasi kuitenkin hienosti huomautuksen (tai parin) jälkeen.

Liikkeestä istuminen. Meni ihan liiankin hyvin. Virittely, pari harjoitusistumista ja sitten seuraamista (muutama askel). Teki kaksi kertaa peräkkäin oikein, joten tämä ei voi olla silkkaa sattumaa.

Luoksetulo. Sain kiertämään hyvin, koska oli se lempparihallitörppö. Välillä tosin kiersi leikkivän lapsen tai ruudun kautta, mutta pääasia että saa sen irtoamaan. Tosi hieno seisahtuminen! Sitten maahanmenoyritys, joista kaksi ekaa meni seisomiseksi, mutta kolmas onnistui. Yksi eteen asti, tosi kovaa ja suoraan! Vauhtiluoksetulo vielä. 

Ruutu. Apulelunheittäjän kanssa. Eka kerralla sivusta sisään. Kävelin itse ruutuun, kehuin ja annoin namin, koska oli alustalla nätisti ja rauhassa. Toisella yrityksellä meni suoraan ja hienosti ruutuun.

Hyppynouto. Ensin yksi pito. Sitten meininki että kutsunouto, paitsi että Jetta kyllä hyppäsi esteen, mutta unohti ottaa kapulan matkalta. Kokonainen nouto tosi nopea, vauhdikas ja jämpti. Myös perusasento. Hieno!

Kaket. Laitoin varsin esteen eteen, ettei ainakaan tule eteenpäin, kun otin kauempaa. Vaikka en tiiä, onko Jetan kanssa tuota etenemisongelmaa, pikemminkin takenemisongelma. Jokainen vaihto eka käskyllä ja pysyi hienosti ennakoimatta. Lelupalkka. Onkin otettu pihalla kakeasentoja ja niissä odottamista lelupalkaten.

Tunnari lopuksi. Jetta oli riehumisesta niin läähätyksissä, että palikka ei meinannut millään pysyä kulmahampaiden takana. Syöttelin namia paljon. Yhden piilotuksen uskalsin ottaa vähän lyhyemmällä matkalla. Kehuskelin rauhallisesti jo palautusmatkalla, kun piti nätisti eikä pyöritellyt.

Lopuksi Jetta makoili kymmenisen minuuttia. Vähän vinkui kun toista lelupalkattiin, mutta aika hienosti malttoi. Menin varuilta hyppynoudon ajaksi eteen seisomaan, ettei hyökkää toisen kintereille ainakaan, mutta Jetta vaan makoili. Silmät paloi, mutta suu pysyi kiinni. Kun nyt oli vieraampi makuukaveri käytössä, otettiin kahdestaan loppuun vielä virallinen makuu. Jetta mutkalla, mutta hiljaa. Aikaa ei otettu, mutta kenties vajaat viis minsaa.

Jetta oli tänään kyllä ylitaitava ja vauhdikas :) Ja huomenna reissuun!