Iltasella hallilla treenikaverin kanssa. Oikein koko perheiden voimin, iloinen perhetapahtuma ;) Tänään treeneissä oli vain taitavansorttisia koiria, kumpikaan ei höyrynny hulluna ja teki asiallisesti hommia.

Jetta aloitti paikkamakuulla. Oli vaihdellut lonkkaa, mutta muuten hiljaa ja rauhallisesti! :) Tosin nousi toisen sivulle-käskyllä ylös.

Seuraamiseen vain asennetreeniä ja liikkeenohjausta, ettei tarvinut hinkata niitä vaikeita perusasentoja.

Liikkeestä istuminen onnistui, vaikka palkka oli takana. Tähän asti on aina luullut, että tulee seisominen, silloin kun palkka on takana.

Kiertojen kanssa luoksetuloa. Yksi hieno stoppi, yksi hieno maahanmeno ja pari muutenvaan kiertoa. Ne on niin helppoja hallilla, kun Jetta osaa hakea kaukaa tutulle tötsälle. Erikseen yksi eteenistuminen, kun oli lelun perään juoksemassa. Hyvä ja vauhdikas.

Ruutu. Läheltä yritettiin ottaa ruutuun seisahtumista, mutta meni jostain syystä sivusta sisälle, missä olivat myös ihan samiksia treenikaveri Mollan kanssa. Lähempää uusi yritys, nyt edestä sisään ja malttoi odottaa hienosti palkkaa. Yksi lähetys hieman kauempaa ja taisin palkata heti kun oli ruudussa.

Tunnarin piiloutus. Ensin pito. Oli vaikeaa, kun kieli tippuu suusta. Käännyin. Piti antaa vissiin viis käskyä ennen kuin lähti ettimään omaa, mutta sitten kun lähti, meni hienosti, löysi helposti, ja palautti purematta vaikka suu oli ammollaan auki ;) Vauhti hidastui paljon ennen lähelletuloa, mutta kun kehuin rauhallisesti teki homman loppuun asti nätisti.

Mukava reeni. Palkaksi mansikkapiirakan leivonta ;)