Eilen iltasella käytiin raviradalla treenaamassa ja ampumassa.

Ruutu. Ensin merkki. Kävin näyttämässä merkin paikan, meni hyvin merkin taakse, mutta taisi läpätä tassulla. Toisen kerran lähempää, ohjasin namilla. Lähetin vielä kerran ja siitä ruutuun. Meni hyvin, edestä sisään, alustalle. Heitin lelun, joka kylläkään ei mennyt ruutuun päinkään.

Ohjattu oikea. Laitoin merkille. Kävin viemässä kapulat ja vielä kerran näyttämässä oikean. Hyvä nouto, vaikka kapulat erottuivat huonosti hiekkaista ja heinäistä maata vasten.

Tunnari. Eka kertaa (paitsi leirillä) muualla kuin kotiportailla. Ei ollut mitään millä nostaa vieraita, niin kippasin pussista jonkinlaisen kasan ja tökin niitä erilleen kivellä. Oma oli kasan yläpuolella klo 2:ssa. Hajustin tosi lyhyen ajan. Bongasi heti oman (nosti), mutta jatkoi vielä tarkastelua. Lopulta palasi kuitenkin omalle ja otti sen. Sai ruston palkaksi. Ammuttiin samalla kun se söi rustoa autohäkissään.

Pyry on nyt varsinainen piknikki-fani. Kerran nostin viltin ulos, ja nyt se ei muuta tekisikään enää kuin on piknikillä. Heti aamulla, kun silmät aukeaa se kantaa retkivehkeet ulos. Syö, leikkii, pissaa ja nukkuu piknikillä. Lisäksi se on oppinut parissa päivässä puolenkymmentä uutta sanaa (omppu, kakku, ampuu, ankka). Ja pissannut pottaan (eikä vaan ulos). Merkittäviä asioita kaikki ;)


Pyry kantoi piknikkikamppeet sisälle ja nukkui parin tunnin päikkärit makeasti piknikillä ;)