Ei voi olla totta! Taas me reenattiin :) Eikä edellisestä kerrasta ole ko viikko! Tuli tuossa ilmoitettua Jetta kisoihin, niin tuli taas mieleen, pitäiskö sitä reenataki jotaki. Tänään teemana että koittais ottaa jotaki liikettä putkeen ilman palkkaa. Iltasella hallin pihalla (hallissa agi-treeni).

Seuruu, idari ja luoksetulo peräkkäin ja sitten palkka.

Ruudussa palkka merkiltä, sitten ruutu kokonaan loppuosineen kaikkineen.

Ohjatussa merkki palkattuna, sitten koko hoito.

Seuruussa käännökset huonoja, idarissa S-I-M, istui ekan liikkeen. Luoksetulo oli Euroopan hienoin! Sen jälkeen välipalkkaus.

Ruutu oli hyvä, jäi ihan etureunaan, mutta oli nippanappa sisällä. Loppukävelyä myöten ja palkka siitä. Uusittuna taakse lelulle.

Ohjattu. Varasti merkille (pallo), annoin tuua pallon ja otettuani sen pois, lähetin tyhjälle merkille. Oikea olisi pitänyt noutaa, mutta yritti lähteä vasemmalle. Tiukasti vaan korjailin (kesti hyvin), että sain noutamaan sen oikean ja tulihan se lopulta sieltä. Otin myös merkiltä vasemman noudon. 

Kaket. Koko sarja istumisesta alkaen hyvin tai siis ainkaan ei jumittanu mitään liikettä. Olin salaa jättänyt takapalkan, sinne vapautus (ruoka). 

Olipa kiva reenata ja Jetta oli niin pirteänä! No vissiin kun Pyry on ollu perjantaista asti flunssassa, enkä ole päässy Jetan kanssa ulos kuin vasta iltamyöhällä. Oli kertynnynnä virtaa varastoon. Niin ja tietty iltaruualla paikkaistuminen niinku aina.

Voi miksei Jetta vois tehä evl:ää kotikentällä niin, että siellä ois vaan mie, Jetta, liikkuri ja tuomari. Se sais ykköset kasaan leikiten ;) Ne häiriöt on vaan niin ylivoimaisia. Ko jaksais niitäki reenata tarpeeksi.

Talvi on ohi :( Jäljet ei kanna mettässä, hiihtämiset saa unohtaa ja kaikki mettäreitit, kunnes lumi vähän sulaa pois poluilta. Nyt se on vain upottavaa sohjoa. 

Ai niin!

Pyry Aleksi Juhani tänään 17.4. neljä vuotta! :)


IMG_5081%20%28Kopio%29-normal.jpg

IMG_5103%20%28Kopio%29-normal.jpg