Tänään käytiin Nemon kanssa Oili Huotarin toko-koulutuksessa Rovaniemellä. Olipa huippua päästä pitkästä aikaa ohjattuun reeniin!

Sekalaisia huomioita reenipäivästä:

- Merkin arvon nostaminen kapuloihin nähden. Heitä kapula ensin ja käske koira merkille, koiran on mentävä silti merkille. Jos ottaa kapulan, käske "seis" (ei saa tulla ohjaajan luo) ja uudestaan merkille. Ei palkkaa (saa sanoa "hyvä") jos joutuu kieltämään/ohjaamaan matkan varrella, vaan vasta kun onnistuu yhdellä käskyllä, palkataan. Vaihtelevasti mentävä merkille, tai noudettava kapula. Heitetään kapulaa tahallaan lähelle merkkiä. Myös viedään ohjatun kapuloita normisti, mutta silti otetaan vain merkkiä.

- Tunnari. Jos koira odottaa kuittausta ohjaajalta, istu koiran kanssa kapuloiden vieressä, heitä koiralle nami poispäin ja sillä välin laita oma kapula vieraiden sekaan. Älä kuittaa ääneen oikea/väärä, vaan kun luovuttaa, kehu oikeasta tai jos on väärä, niin voivottele väärää ja pistä uudestaan hakemaan.

- Sivulletulo. Muista reenata eri variaatioita. Ohjaajan kädet sivulla auki, selän takana, ylös-eteen, että koira varmasti on sisäistänyt oikean paikan ohjaajan toimista huolimatta.

- Katsekontakti. Monelle koiralle opetettu, että katsekontakti kannattaa. Mutta harvalle opetettu, että katsekontaktia EI SAA kääntää pois, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Katsekontaktin pysymistä (+ herpaantumisesta kieltämistä) on hyvä harjoitella järjestetyssä häiriötreenissä (toiset yrittää tahallaan saada koiran kääntämään katseensa pois, jolloin ohjaaja huomautta ja tietty onnistumisista superkehut). Ahkeralla treenaamisella koiran pitäisi kutakuinkin viikon kuluessa hoksata jutun juoni, ja silloin koira usein oikein panee silmiä vähän kiinni, korvia taakse ja oikein jäkittää päätä oikeaan asentoon (juu, juu, tiiän, että ne yrittää taas tuossa sitä juttua, että kattoisin pois, mutta en kyllä kato!). Jos ei avustajaa käytössä, voit itse pitää lelua koiran pään vieressä roikottaen (tai heittää nameja maahan) ja koiran EI SAA vilkaistakaan pois päin kontaktista. Jos ei katso lelua -> vapautus lelulle.

- Kaket. Jos toimii vasta toisella käskyllä, ei saa kehua, vaan mentävä lähelle korjaamaan ja sanottava, että meni huonosti. Pakita takaisin, ja jos sitten toimii, superpalkka. Jos ei toimi, kannattaa mennä lähemmäs koiraa / helpottaa, saman virheen pitemmästä toistamisesta ei ole hyötyä.

- Kaket ja oravatemppu, jos nousee huonosti maasta istumaan. Eli voi istumasta ottaa oravatemppua ja palkata ensin: ylös - palkka, alas - palkka. Kun hoksaa jutun, muutetaan ylös - alas - palkka (jossa ylös siis tarkoittaa oravaa ja alas istumista, sellainen pieni pomppu ryhdin parantamiseksi). Kun onnistuu istuen hyvin, siirretään juttu maasta-istu -vaihtoon. Huom. Oravatempussa koiran pepun pitää pysyä maassa.

- Luoksetulo. Eteentuleva koira. Voit opettaa pelin, että kun palkkaat vauhdista, avaat haarat ja lelu lentää jalkojen välistä ja kun "jalat kiinni" koiran pitää tulla eteen istumaan.

- Takapalkka. Jos käytät takapalkkaa, ja  koira himmaa, odota hipihiljaa, että koira tulee sivulle (siis lelu jää koiran taakse luoksetulossa). Vasta kun tulee täysillä perille asti, voit pysäyttää ja vapauttaa lelulle. Himmaileva koira ei koskaan pääse lelulle. (Jos joudut auttamaan, saat kehua vähän, mutta autetusta suorituksesta ei saa palkkaa.)

- Jäävät. Namipeliä: heittelet namia vuorotellen eteesi ja taaksesi, aina tietty koiran menosuuntaan. Näin saadaan hyvä vauhti, josta koiralle voi opettaa stoppeja. Koiralle jännä peli, jossa se ei koskaan tiiä, milloin SAA pysähtyä ja milloin juosta läpi. Samaa voi tehdä kiertojen kautta. Tarpeeksi voimakas ele, että pysähtyy napakasti, ja vain lyhyt käsiapu.

Keskellä päivää otettiin ryhmäreeniä, joka oli meille enemmän kuin tarpeen! Pääsi reenaamaan myös paikkamakuun yksi-kerrallaan systeemiä. Otettiin monta kierrosta. Tarpeeseen tuli, koska kuten arvattua, Nemo helposti reagoi muiden käskyihin. Parani toistojen myötä! Eikä myöskään mennyt enää lankaan Oilin houkutteluihin (namit, lirkuttelut, vapautukset :) Kun häiriöt treenataan tosi paljon vaikeammiksi, ei kisassa tarvitse koskaan enää miettiä, etteikö koira olisi kuulossa ja pysyisi tehtävässään.

Nemon treeni

Perusasento: Nyt on oppinut systeemin, että tulee sinne päin ja korjaa oikeaan paikkaan, kun vilkasen sitä. Täytyy päättää, mikä on oikea paikka perusasennolle (ehkä meidän varpaat samalle linjalle) ja paljon harjoitusta peilin edessä, ettei minun tarvitse vilkuilla koiraa. Koska on edestä sivulle tuleva koira, myös liikerataa kannattaa harjoitella niin. Käskeä koira istumaan, mennä sen eteen itse seisomaan ja siitä käskeä sivulle. Jos tulee huonoon asentoon, korjataan ensin oikeaan paikkaan -> ei palkkaa (mutta voi sanoa, hyvä, siinä on sivulla). Kun onnistuu mennä kertaheitolla oikeaan paikkaan, silloin tietty myös palkka. Muista: Hyväksy vain hyvät perusasennot.

Seuruu: Perusseuruu okoohkoa. Pikkusen on paikka edessä, joten käännöksissä ahistaa. Kokeiltiin sellaista, että tömpsäyttelin jaloilla muutaman kerran ylöspäin, jolloin korjasti tosi nätisi paikkaa paremmaksi! Ja HETI kun korjaa paikan hyvin, tietty superpalkka. Ei ole tarkoitus potkia koiraa, vaan sen verran vain nostaa ja tömpsäytellä jalkoja, että koira jättää ohjaajalle tilan kävellä.

Tunnari: Erikseen reenattavia asioita on pito & hajutunnistus (Nemo ei aina muista, että tunnarikin on noutokapula, aattelee sitä jonain kepukkana), mutta tunnarin alkureenissä ei kannata alkaa kieltää kapulan pyörittelystä, koska huono vaikutus asenteeseen. Palkkauksessa ensin kehu ja nami, sen jälkeen mahd. lelu, ettei mene liian kiihkeäksi.

koira                      tunnarikasa                   oma piilossa
   x                                o                                   o

Nyt kun Nemolle on jo piilotettu omaa, aletaan tekemään kasatreeniä niin, että Nemon ja oman (piilotetun) välissä on kasa. Vähitellen kasaa ja omaa piilotettua hilataan lähemmäs. Voidaan myös piilottaa esim. kolme kapulaa, joista yksi on oma, ettei koira ajattele, että se on aina se oma, joka on piilotettu. Ruoho pitäisi nostella kapulan päälle vaikka pihdeillä, ettei ruohosta jää virheellisesti omaa hajua liikaa ympärille. Jatkuu niin, että oma keskellä piilossa ja ympärillä vieraita kapuloita. Lopulta oma tulee puoliksi esille, ja lopulta kokonaan esille.

Hajutunnistusta voi reenata myös kukkaruukkujutulla, että laitetaan vieraita ruukkujen alle ja yksi oma ruukun alle, ja koiran pitää osoittaa, minkä ruukun alla oma kapula on.

Kun koira on oppinut tunnarin, mutta hämplii vääriä, kutsu koira pois ja muistuta, ettei saa hämpliä ja päästä sitten uudstaan kapuloille.

Erilaisten tunnaripelien pelaamisesta hyötyä. Ei ole toko-liike, vaan vapaamuotoinen. Ollaan lähellä koiraa ja tehdään kasoja, joissa oma mukana ja muita outoja muodostelmia. Jos tuo väärän, totea koiralle, että oij-joi, väärä tuli ja laita uudstaan kapuloille, mutta alkuvaiheessa ei kannata kauheasti kieltää, jos tuo väärän, koska on huonoksi koiran motivaatiolle.

Maahanmeno: Nemollahan maahanmeno on vähän hitaan sorttinen. Mietittävä valmiiksi,mikä on hyväksyttävä maahanmeno. Esim. kaksi tassuttelua alas on ok, mutta kolme ei. Otettiin silleen, että menin Nemon lähelle nopsaan ja itse myös "rymähdin" alas, jolloin Nemonkin maahanmenoista tuli vauhdikkaita.

Ohjattu nouto: Aina mukana merkki ja aina mukana kolme kapulaa (lelua/kohdetta). Lelut laitetaan ensin koiran (merkin) tasalle, josta hilataan vähitellen kauemmas sivulle. 6 metriin asti sivulle, että koira lähtee tarpeeksi kaarella sivulle päin. Kun sivuetäisyys saavutettu, hilataan taaksepäin. Keskikapula alusta alkaen mukana. Jätä koira vähän matkan päähän merkistä, naama kapuloiden vientisuuntaan päin. Käy viemässä kapulat. Sen jälkeen ohjaa koira merkille ja käännä itseen päin. Sen jälkeen vasta päästä noutamaan. Että tulee oikea "kuvio" heti alusta alkaen.

11935142_10206357240507276_9001528958935
Nemo silmä tarkkana Oilin koulutuksessa :)

Pari muuta syksyistä kuvaa :)

IMG_4825%20%28Kopio%29.jpg

IMG_4831%20%28Kopio%29.jpg

IMG_4833%20%28Kopio%29.jpg

IMG_4841%20%28Kopio%29.jpg

IMG_4900%20%28Kopio%29.jpg