No niin. Liian kauan onkin mennyt hyvin, niin oli aika saada takapakkia. Iltatreenissä reenikaverin kanssa teollisuusalueella. Ei sujunut mikään. Jetta äänteli, oli levoton, eikä muistanut (melkein) mitään oppimaansa. Just joo. Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Aika hyvin ihminen pääsi jo lähelle, ja voitiin jopa keskustella, mutta kun meinasi koskea Jettaa, se pomppasi pystyyn (siitä huolimatta, että oli käskyn alla). Otettakoon positiivisena asiana kuitenkin se, että se hyppäsi ihmistä päin eikä vaikkapa pakittanut pois.

Seuraamista oli tarkoitus ottaa niin, että avustaja naksauttaa 1-5 onnistuneen askeleen jälkeen. Mutta ei tullut mistään mitään, Jetta oli levoton, seuruupaikka seilasi miten sattuu, pää nyki ylös ja alas ja kaikki oli ihan päin mettää. Heitettiin sitten pois se seuruuhomma. Ootin että rauhottuu, mikä kesti tovin, koska se vonkui koko ajan. Kun hiljeni, otin asentoja, joista onnistu tosi hienosti maahan, istu ja seiso. Enpä uskaltanut edes ajatella niiden yhdistämistä liikkeeseen.

Luoksetuloa siten, että palkkasin ensin odottamisesta. Viittä vaille ääntely siinäkin, mutta ei sentään. Kun kutsuin sivulle istui jonnekin sinne etuvasemmalle ja luuli, että näinhän se pitää ollakin. Toisella kerralla käsimerkillä avustettuna tuli sivulle.

Ruudusta kaksi toistoa, jotka sentään taisivat olla ihan asiallisia. Sitten sanoin reenikaverille, että kun nyt saadaan kaksi askelta kunnon seuruuta, niin lopetan siihen. Ja niin tehtiin. Olipa huono reeni kaikenkaikkiaan. Kaitpa sillä oli liikaa virtaa, kun ei ollut päässyt koko päivänä kunnon lenkille.