Päivällä sisällä Jetan kanssa kakeasentoja vaan.
Illalla teollisuusalueella Annikan kanssa. Mäkäräisiä ihan hillittömästi! :(
Jetta otti seuruussa perusasentotreeniä. Annika sano, kun oli hyvä. Huonojakin oli joukossa useita. Kuinkahan paljon se noita huonoja tekee, kun ei ole sivustakatsojaa, etten nyt sitten niistä huonoista ainakaan palkkaisi! Etenkin käännös+seis -yhdistelmässä ei onnistuneet peruasennot millään.
Istumista. Ensin vapaasta liikkeestä, teki hyvin. Ei yhtään virheasentoja joukossa. Seuraamisesta ensin yksi, niin että melkein pysähdyin. Sitten niin että otin yhden seuruuaskeleen ja käsky. Istui hyvin. Lelupalkka.
Metallinoutoa. Ensin pari pientä pitoa. Sitten vauhtimetallinouto, olikin tosi kova vauhti. Jetta heitti kiitokseksi vielä kapulalla minua jalkaan, auts.
Tunnarin piilotus. Löysi hyvin, mutta tipautti ensin kapulan suusta. Nosti kuitenkin itse ja palautti, vauhti ei huima, mutta rauhallinen mieli ja tasainen pito lienee pääasia. Hyvä palautusasento.
Lopuksi enää paikkamakuu Mollan kanssa rivissä. Mentiin piiloon, mutta molemmat koirat vaikuttivat kummallisilta. Jetta oli kyllä hiljaa ja suht rauhallisesti, lonkalle vaihtoi. Oltiin vain tosi lyhyen aikaa ja palattiin, niin selvisi syykin kummallisuuksiin. Jetan turkki oli ihan mustanaan mäkäräisiä :( Onneksi ei otettu pitempää makuuta tuossa epämukavuustilassa.
Kommentit