Jetta haluaa olla agilitysankari!
Kuva viime kesältä, Maijan ottama.

Jetta siis pääsi perjantaina ja lauantaina kisaamaan omissa agility-kisoissa kahden startin verran kumpanakin päivänä. Pohdiskelimme kyllä, onko järkeä käydä kisaamassa, kun ei ole uskallettu treenata viimeisen puolen vuoden aikana montakaan kertaa, mutta tulokset yllättivät positiivisesti. Neljästä startista tuli jopa yksi tulos! :)

Ensimmäinen rata perjantaina oli hyvä, vaikkakin siitä tuli hylky kolmen kiellon vuoksi. Jetta tippui puomilta (siis oikeasti...) ja meni kerran ohi putkesta ja keinusta. Jetta oli kuitenkin koko radan ajan tosi hyvin kuulolla (ohjaajana siis Maija), ja meni aika hyvin, minne ohjattiin. Olin oikeastaan aika yllättynyt, ettei mitään suuria katastrofeja sattunut ja pari pääsi onnellisesti maaliin.

Perjantain toinen rata ja lauantain eka rata menivät hylyiksi väärän radan vuoksi. Lauantain toinen rata (hyppy) oli puolestaan suorastaan upea minun mielestäni (vaikka nyt en lajista perusteellisemmin mitään tajuakaan ;) Siitä tuli 10 virhettä rimojen tiputuksen vuoksi. Se ei ollut yllättävää, sillä ne muutamat treenit, joita on tehty, on menty minikorkeuksilla tai ilman rimoja. Sitä ei varmaan erikseen tarvitse mainita, että Jetan aika oli ylivoimaisesti luokan nopein :) 

Video täyden kympin radasta :)

Oikeastaan Jetan käyminen kisoissa aiheutti ilon lisäksi lähinnä haikeita tuntemuksia. Mitään en mene lupaamaan, mutta hyvinkin voi olla, että nämä ensimmäiset kisat olivat myös sen viimeiset. Ekalla radalla se tosiaankin liukastui ja tippui puomilta. Sellainenhan voi olla vaarallista ihan terveellekin koiralle, saati sitten tuollaiselle selkävammaiselle. Eikä muuten hidastanut se tippumminen menoa mitenkään. Järki kun ei päätä pakota, niin sitä vauhtia sitten piisaa vaikka muillekin jakaa.

Toisaalta sitä on ihana katsoa, kun se syttyy elämään agilityä tehdessään, ihan eri tavalla kuin vaikkapa tokossa. Toisaalta taas, kun se odottaa vuoroaan se käy niin kuumana ja ylikierroksilla, että se on lähes mahdoton pideltävä, enkä kyllä sitä saa rauhoittumaan siinä oikein millään. Tuskinpa sekään tekee Jetan psyykkeelle (eikä omallekaan!) erityisen hyvää. Jos sitä ei yhtään treenaa, niin ei ole järkeä käydä kisoissakaan. Ehkäpä yritetään säästellä sitä tokoon, joka kuitenkin on fyysisesti paljon vähemmän rasittavaa. Mutta niin kuin Anne H. sanoi, Jetta haluaa olla agilitysankari. Se on niin totta! Ja ihanasti sanottu :)