Illalla pikaisesti itekseen Jetan kanssa hallilla. Varmaan pitäisi reenata ulkona, kun neiti hienohelma on saanut päähänsä, että märällä ei voi istua, mutta mukavuudenhalu vei tällä kertaa voiton.
Aloitin kakeilla, otin muutaman i-m vaihdon, mutta ne menivät niin hienosti, etten viittiny ottaa enempää.
Seuraamista aluksi askelta, paria vaan, peilistä katsoin perusasentoja, että olivat suoria. Pitempi seuruupätkä. Juoksussa meinasi lähteä edistämään, muuten ihan asiallista.
Loppuasentoja, eli maasta istumaan, seisomasta istumaan, eteenistumisia, sivulletuloja. Ei selvästikään osaa vielä erottaa eteentulo ja sivulletulokäskyjä, koska punkee sivulle aina kun saa mahdollisuuden (tai vaikka ei saisikaan).
Liikkeestä seisominen. Sikamakee pysähdys, näin peilistä.
Luoksetulo perille asti. Tuli kovaa, ja tosi hienosti eteen, ei yhtään liian kauas.
Nouto. Ensin pito. Sitten kokonainen nouto. Oli hieno! Paitsi jälleen ilman sivulletuloa. Mulle on tullut joku allergia noihin loppuasentoihin :D Enkä saa niitä koskaan reeanattua, miksikähän Jetta ei niitä sitten osaa? ;) Palkaksi vauhtinouto. Ai niin, meinasi varastaa ja hyppäsi etutassuilla jo liikkeelle, mutta palasikin takaisin - ai niin käskyä pitää oottaa ;) Kylläpäs Jetalla oli ajatus mukana tänään!
Ei vissiin otettu muuta. Ei edes sitä paikallaoloa, joka kyllä olisi pitänyt ottaa! Olisi ollut hyvät mahdollisuudet onnistuakin, kun oli ihan hiljainen halli.
Lisäksi lenkkeiltiin päivän aikana sellaiset 15 km. Mitzun tosin jätin osaksi aikaa kotiin. Sillä on kyynärpäät auki, ja laitoin kurapuvun niitä suojaamaan, ja sillä tuli tosi kuuma tällä auringonpaisteella, niin sai sitten osaksi jäädä kotiin.
Kommentit